sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ystävänpäivä - välittämistä vai businesta?

Ymmärrän tavallaan Valentine's dayn merkityksen. Rakastavaiset saavat siirappisina julkisesti julistaa rakkauttaan, leperrellä puistoissa ja busseissa. Mutta entäs Suomessakin vietettävä ystävänpäivä? Pelkkä kaupallinen hössötys, joidenkin mielestä. Lähetetään korttia ja viestiä. Joku tienaa rahaa. How cool is that?

Jotkut ovat sitä mieltä, että ei pitäisi erikseen olla mitään ystävänpäiviä, vaan ystäviä tulisi muistaa ja kunnioittaa joka päivä ihan yhtä paljon. Samalla kaavalla jos ajatellaan, miksi ihmeessä on äitienpäivä, isänpäivä, itsenäisyypäivä? Entäpäs pääsiäinen, ja joulu? Eikö näitäkin asioita voi muistella jokaikisenä päivänä?

Ja hääthän se vasta kaupallinen juhla onkin. Hääpari ostaa puvut ja koristeet, vuokraa tilat ja pitopalvelut kestitäkseen ystäviä ja sukulaisia vain siksi, että tunnustavat toisilleen rakkautta. Miksi mennä naimisiin osoittaakseen sitoumuksen ja rakastamisensa? Ja etenkin, miksi muistaa hääpäiviä, kun rakasta tulisi juhlia ja arvostaa joka päivä yhtä paljon!!

No minäpä kerron. Ihmiset on niin huonoja muistamaan sitä, että toiset ihmiset on tärkeitä heille itselleen. Sen vuoksi joku fiksu ja filmaattinen heebo on keksinyt juhlistaa mitä erilaisempia päiviä, vain siksi, että paremmin muistaisimme ilmaista välittämisemme läheisille ihmisillemme.

Joku toinen heebo sen sijaan on päättänyt laittaa näillä päivillä rahoiksi. Tuskin heti alkujaan ystävänpäivänä läheteltiin tervehdyksiä tai äitienpäivänä ostettiin kukkia ja lahjoja. Aivan kuten joulukin on muuttanut merkityksensä uskonnollisesta juhlasta lahjojen jakamiseksi. Mutta that's business, what can we do. Ei ruoastakaan esi-isiemme aikaan maksettu, vaan se kerättiin itse luonnosta. Nyt ketään ei haittaa maksaa kilosta omenoita useita euroja.

Kroppa kriisissä

Vähän on aikaa edellisestä tekstistä. Silti huomaan pohtivani ikäkriiseilyä yhä edelleen. Perjantai-iltana juhliessani yhteistyökumppanin järjestämässä illassa oikein urakalla... tai oikeastaan seuraavana päivänä huomasin jälleen tuntevani oloni vanhaksi. Siis supermaksanihan toimii sen verran tehokkaasti, ettei krapulasta ole useinkaan pelkoa, mutta tätä nykyä ei vaan kroppa tahdo olla enää ennallaan juomisen jälkeen. Lihakset jumii ja särkyä on mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Luulin, että ihmisen täytyy olla vähintään keski-ikäinen huomatessaan vanhuuden mukanaan tuomia muutoksia kropassa, mutta näköjään 27 vuotta riittää siihen. Mitä se sitten on kun täyttää 40 tai 50, en halua edes ajatella!!! Vai eletäänkö tässä nyt tosiaan kolmenkympin kriisiä jo?